Metsätieteen päivä 20.10.2020 ”Metsien terveys nyt ja tulevaisuudessa” järjestetään etäkokouksena

Suomen Metsätieteellinen Seura järjestää tänä vuonna Metsätieteen päivän 28. kerran. Tilaisuudesta on vuosien varrella muodostunut maamme tärkein metsäntutkijoiden, metsää ja metsätaloutta tutkivien ja tutkimustuloksista kiinnostuneiden metsätalousorganisaatioiden työntekijöiden kohtaaminen. Kuluva vuosi on Kansainvälinen kasvinterveysvuosi. Siihen liittyen Metsätieteen päivän tämänvuotinen teema on ”Metsien terveys nyt ja tulevaisuudessa”.

Kuluva vuosi on nostanut myös ihmisten terveyden ja sen liittymisen ympäristön tilaan voimakkaasti esille. Lepakosta luultavasti jonkin väli-isännän kautta ihmiseen hypännyt koronavirus, joka aiheuttaa COVID-19-taudin, on muuttanut useita käytäntöjä yhteiskunnissamme. Yleisötilaisuuksien kokoa on rajoitettu ja etenkin tieteelliset kokoukset ovat muuttuneet etäkokouksiksi tartuntavaaran vähentämiseksi. Myös Metsätieteen päivä 20.10.2020 järjestetään kokonaan etäkokouksena klo 9.00 – 16.40.

Metsätieteen päivä on osallistujille ilmainen kuten aiempinakin vuosina. Kaikkien osallistujien on kuitenkin rekisteröidyttävä viimeistään 15.10.2020 tällä lomakkeella:

https://link.webropolsurveys.com/S/2E5EAAD507825E76

Metsien terveys muuttuvassa ympäristössä on keskeinen ekologinen, metsänhoidollinen ja taloudellinen kysymys, kun metsätaloutta kehitetään vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Kanadan ja Keski-Euroopan laajat metsätuhot ovat herättäneet huomiota Suomessakin. Muutama vuosi sitten kuiva ja lämmin kesä sai aikaan kirjanpainajan massaesiintymisiä eri puolilla Suomea. Monet puilla elävät hyönteiset leviävät kohti pohjoista. Onko kyse tuhoista vai metsien luontaisesta dynamiikasta? Ovatko hyönteisten massaesiintymät uusi normaali? Mitkä ovat mahdollisuutemme vaalia metsien terveyttä bioteknologian ja metsänhoidon keinoin? Nämä ovat osa kysymyksistä, joita metsien terveys herättää. Metsätieteen päivän pääpuhuja on professori Allan Carroll British Columbian yliopistosta Kanadasta. Hänen englanninkielisen esityksensä otsikko on ”Synergies, feedbacks and tipping points: causes and consequences of an unprecedented forest insect outbreak”. Kuulemme myös parhaiden suomalaisten asiantuntijoiden esityksiä ja iltapäivällä Suomen Metsätieteellisen Seuran tieteenalakerhojen järjestämissä rinnakkaissessioissa aihetta käsitellään metsätieteidem eri osa-alueiden näkökulmista.

Katso Metsätieteen päivän koko ohjelma päivän omalta sivulta.

Metsätieteen päivä järjestetään Metsämiesten säätiön tuella.