Tutkittua tietoa käytännön metsäoperaatioista

Teknologiklubin iltapäiväsessio Metsätieteen päivässä 26.10.2021

Metsätieteen päivä toteutetaan webinaarimuodossa. Iltapäiväsessiot lähetetään klo 13.15 – 16.00.

Metsäteknologia tieteenalana tutkii metsään ja puunhankintaan liittyviä operaatioita. Tutkimuskohteena on ihmisen toiminta metsäympäristöön tai -talouteen liittyen ja katsantokantoina vaikutukset luontoon, tekniikkaan, talouteen sekä ihmiseen. Tutkimuksen kohteena ovat käytännön operaatiot, mutta tutkimuksella pyritään myös vaikuttamaan käytännön operaatioiden toteutukseen ja niiden vaikutuksiin.

Metsäoperaatiot ovat tutkimuskohteena haastava tutkimusalue. Tutkimusasetelman standardointi ja kokeiden toistettavuus on vaikeaa metsäympäristön sekä sään vaihtuessa. Tämä on luonut metsäteknologiseen tutkimukseen omia erityispiirteitä kalliiden tai jopa mahdottomien toistovaatimusten välttämiseksi.

13.15 – 13.35Puunkorjuun polttoaineen kulutuksen, päästöjen ja energiatehokkuuden mallinnus: Forest Big Data -tapaustutkimus Stora Enson yhden vuoden leimikkoaineistollaHanna Haavikko1, Kalle Kärhä3, Asko Poikela2, Mika Korvenranta1, Teijo Palander1; 1Itä-Suomen yliopisto, 2Metsäteho Oy, 3Stora Enso, Forest-divisioona
13.35 – 13.55Talousmetsän luonnonhoidon toimenpiteiden vaikutus linnustoonVera Huttunen1, Markus Strandström2, Jukka Malinen2; 1Helsingin yliopisto, 2Metsäteho Oy
13.55 – 14.15Tutkittua tietoa käytännön metsäoperaatioista: Ilmastonmuutos & Stora Enso ja Itä-Suomen yliopisto -tutkimusyhteistyöKalle Kärhä1, Pekka Alajärvi1, Teijo Palander2; 1Stora Enso, Forest-divisioona, 2Itä-Suomen yliopisto
14.15 – 14.30Keskustelu
14.30 – 14.50Tauko
14.50 – 15.10Monitavoiteoptimointiin perustuva strategia ajokoneen reitin suunnittelemiseksiEero Holmström1, Jussi Nikander2, Juha Backman1,2, Kari Väätäinen1, Jori Uusitalo3, Paula Jylhä1; 1Luonnonvarakeskus, 2Aalto-yliopisto, 3Helsingin yliopisto
15.10 – 15.30VyöhykeharvennusmenetelmäHeikki Ovaskainen1, Asko Poikela1, Matias Karhumaa2; 1Metsäteho Oy, 2Helsingin yliopisto
15.30 – 15.50Metsäkonetyön itsenäisyydestä nautitaan – kyselytutkimus metsäkoneenkuljettajien työkyvystä ja työhyvinvoinnistaHeli Kymäläinen1, Juha Laitila2, Kari Väätäinen2, Jukka Malinen3; 1Itä-Suomen yliopisto, 2Luonnonvarakeskus, 3Metsäteho Oy
15.50 – 16.00Keskustelu

Teknologiklubin ohjelma- ja Zoom-yhteyshenkilö

Jukka Malinen

jukka.malinen [at] metsateho.fi

Puh. +358 44 5636013